Stormgraaf

Stormgraaf (Burgraaf-Ekstein, KWPN) eli Tomppa tuli talliin ensin ratsastettavaksi, kun oria 5-vuotiskaudella kilpaillut omistajatar Jaana Punkkinen loukkaantui vakavasti lastaustilanteessa. Sanna kilpaili Tompalla kuusivuotiskauden pärjäten hienosti Racing-sarjassa ja tykästyi hevoseen niin, että lunasti sen sitten itselleen. Tomppa hyppäsi kaudella 2006 vasta seitsemänvuotiaana jo ensimmäiset GP-osakilpailunsa ja osallistui sekä Tallinnan että Helsingin kansainvälisiin hallikilpailuihin. Kaudelta 2006 tuli mm. Racing Mastersin sunnuntain luokan voitto sekä kokonaiskilpailun kakkostila sekä HIHS:n 7-vuotisluokkien kokonaisvoitto. Ensi kaudella uskomme, että tästä sympaattisesta pikkumiehestä tulee menestyksekäs kansallisissa pääluokissamme.

Kuva: Riinan.net

Elektra F

Elektran omistaa Eija Tuominen. Tamma on meillä ratsutussopimuksella ja Sannan aikomus on kilpailla sillä ensi kaudella kotimaisen kierroksen pääluokat. Elektra kuten Tomppakin on vasta tulossa kahdeksan, ja kokemusta on kerätty koko seitsenvuotiskauden 2006 aina GP-sarjaa ja ulkomaan reissuja myöten. Kaudella 2007 tulee tamma varmasti hakemaan omansa pois ruusukekuormasta.

Udo van het Beerbos

Melkoisina nimihirviöinä belgialaiset hevoset tunnetaan. Udo van het Beerbos (Concorde-Lugano van la Roche, BWP) eli kotioloissa Upo Pesukarhu tai Upponalle tuli Ossin käyttöön Luigin lähdettyä Hollannin kautta maailman valloitukseen. Ensimmäinen vajaa kausi Suomessa käynnistyi hyvin, mm. Tahkon Racing-osakilpailussa hevonen meni virheettä sekä 120 cm:n että 130 cm:n kierrokset. Pisteitä ei kuitenkaan ehtinyt kertyä riittävästi finaalia varten, joten kausi jäi hieman lyhyeksi. 2004 tavoite oli 7-vuotiaiden Racing Masters, jonka Udo voitti. Siitä eteenpäin Upo on toiminut Ossin luottoratsuna, joka koostaan huolimatta on välillä hyvin vaarallinen uusinnoissa... Varokaa, ponit!


Kuva: Riinan.net

Sylvano

Sylvano (Marlon-Uppercut xx, KWPN) eli "Syltti" on Sannan samanikäisistä (Stormgaaf, Elektra & Sylvano) kaikkein erikoisin. Tästä hevosesta kun on vaikea sanoa, onko se lintu vai kala - vaiko kenties lentokala. Hyppykyky on aivan uskomaton, mutta aina välillä ruuna on kuin syntymässään säikähtänyt, säpsähtelee kukkaruukkua, koiraa - milloin mitäkin. Radalla se on kuitenkin aina rohkea eikä epäröi mitään. Nähtäväksi jää miten Syltin kontrolli kehittyy ja tuleeko tästäkin hevosesta tähti. Kaudella 2006 voitti Sylvano mm. Racing Mastersin kollegansa Stormgraafin avustuksella.

Woytyla

Nuoriin lupauksiin kuuluu ehdottomasti Woytyla (Wolkenstein-Grand Cru), kotoisasti "Touho". Itse asiassa täysin koulusukuinen ruuna hankittiin kehittymään hyvissä ajoin ja sitä onkin tuotu hyvin säästeliäästi eteenpäin. Ratakokemusta hankittiin viisivuotiskaudella 2006 lähinnä Racing-luokista. Sama meno jatkuu myös tulevalla kaudella.

Laend Tieshja Z

Netta ja Jussi Snellman ovat antaneet Sannan käyttöön kaksi tammaansa, Laend Tieshjan (Lavendel-Le Mexico, KWPN) ja Tandan (No Limit-, KWPN) eli "Zetan" ja "Pandan". Zetalla kilpailemisen aloitti ratsuttajamme Tuomas Peltonen, mutta myöhemmin otti Sanna ohjat. Hevonen menestyi hienosti kaudella 2006 kuusivuotiaiden Racing-sarjassa ja voitti myös syksyn päätapahtuman eli Helsinki International Horse Show:n nuorten hevosten luokan.

Tanda

Zetan kilpasisko Panda on niin ikään Sannalla ratsastuksessa. Kuusivuotiskaudelta 2006 kertyi menestystä kokonaiskisan kakkossijan verran Racing-sarjasta.

Hevosia, jotka me muistamme...

Lierelaar's Dozijn

Lierelaar's Dozijn (N.Aldato-Joost, KWPN) eli Melli on oikeastaan Crista Tapolan kisaratsu, joka oli meillä "hoidossa" Cristan odottaessa Romeo-vauvaansa. Sannasta tuli Mellin kanssa melko vaarallinen kaksikko, joka yleensä napsi nollaratoja missä starttasikin. Luokkavoittoja tuli esimerkiksi kaudelta 2004 toistakymmentä kappaletta. Kaudelta 2006 alkaen Melli siirtyi takaisin kotiin Cristan omaksi ratsuksi.

Kuva: "Kani"

Kuva: Leena Alerini

Kansas

Kansas (Ramiro-Renville, KWPN) siirtyi Henrik Ehrnroothilta meille lokakuussa 2003, kun oriin vakioratsastaja Mikael Forstén päätti muuttaa Saksaan. Ori täydensi tallin voimavaroja loistavasti jonkin aikaa korvaten ainakin osittain Danielan jättämän tyhjiön.

Kansas on täydellinen herrasmies, joka jo ulkonäöllään hurmaa kaikki. Se tuntuu periyttävän jalouttaan myös jälkeläisilleen, ainakin molemmat Kansas-varsamme ovat olleet erittäin hienolinjaisia. Samaa ovat sanoneet myös muut varsojen omistajat. Kansas on nyt vetäytynyt eläkkeelle Hollantiin, jossa se satunnaisesti tapailee tammoja mielensä virikkeeksi. Oriin jalostuslupaa jatkettiin kevään 2004 oripäivillä ja sille on myönnetty jalostusarvokirjain AB.

Medee

Medee (Burggraaf-Abgar xx, KWPN) tuli oikeastaan Suomeen myyntiin, mutta Sanna piti sitä itselleen niin sopivana, että lunastikin sen omiin nimiinsä. Yhteistyö lähti liikkeelle kauden 2003 alusta, ja toi tullessaan mm. Tuusulan Derbyn kakkossijan ja Turusta Kenraalin Maljan voiton. Medee myytiin lopulta kuitenkin (niinkuin kauppatallilla joskus käy) ja kilpailee uudella omistajallaan USAssa.

Daniela

Danielaa (Come Fast xx- ) eli Dollya tuskin tarvitsee esitellä. Vuoden 2002 SM-kilpailuissa tamma voitti lauantain 150 cm:n osakilpailun. Kokonaiskilpailussa Sanna ja Dolly jäivät neljänsiksi, vain kaksi pistettä pronssista. Kaudella 2003 menestys jatkui; ratsukko hallitsi GP-sarjaa voittaen mm. Hangon osakilpailun, häviten lopulta kilpailun Freelanderista vasta finaalissa Mikael Forsténin ratsastamalle, hienolle Charleenille. Yhteistyö Danielan kanssa päättyi kuitenkin kauteen 2003 tamman omistajan alkaessa panostaa kasvatukseen.

Kuva: "Kani"

Fortunella

Fortunella (Adios-Formateur, KWPN) tiesi paikkansa. Itseoikeutettuna tallin valtiaana ja tallipäällikkömme Terhi Huhtalan suojattina sen paikka tiimissä oli elinikäinen. Vuonna 1987 syntynyt Elli polveutui oriista Adios, jonka jälkeläiset ovat Hollannissa hyvinkin arvostettuja. Muita adioslaisia ei Suomessa juuri ole.

Elli ja Sanna osallistuivat Helsingin Maailmancupin finaaliin ja saivat siellä erinomaisia sijoituksia. Muutenkin ratsukko niitti kansainvälistä menestystä. Vuoden 2002 Helsinki International Horse Show jäi Ellin viimeiseksi, tamma siirtyi nimittäin jalostukseen vuoden 2003 alusta ja muutti sen vuoksi Hollantiin, jossa se varsoi kauniit tammavarsat kesällä 2004 ja keväällä 2006. Fortunella kuoli yllättäin joulukuussa 2006.

Ikaros

Ikaros (Derrick-Nimmerdor, KWPN) oli loppuaikansa sijoitettu Hollantiin, jossa sillä kilpaili Inge van den Bos menestyen kohtuullisesti kansainvälisissäkin kilpailuissa. Ruunan uraa Sannan kanssa vainosi jatkuva epäonni loukkaantumisineen ja niin hevonen lähetettiin Hollantiin myyntiin. Huono onni kuitenkin jatkui, ja hevonen loukkaantui syksyllä 2002 kilpailuissa Tanskassa. Kuntoutuminen oli hyvin epätodennäköistä, joten aivan loppuvuodesta jouduimme jättämään Ikelle tuskalliset jäähyväiset.

Kuva: "Kani"

Kuva: "Kani"

Luigi

Ossin kolmivuotiaasta asti kasvattama Luigi (Guidam-Lucky Boy xx, KWPN) oli persoonallinen ilmestys. Raskas olemus ei juuri antanut ymmärtää että tällä hevosella voisi mitään urheilullista tehdäkään, mutta kisatilanteen tullen heräsi Luigi henkiin. Laukka lähti pyörimään, pää nousi... Tyttöjen mielenkiintoa herättääkseen piti se vielä orina ollessaan kohtuutontakin meteliä, siitä myös sen lempinimi, Mölkkäri, tai Mölyapina.

Luigi polveutui oriista Guidam, jonka isä taas on maailmanmestarihevonen Quidam de Revel. Emänisä oli täysveriperiyttäjä Lucky Boy xx. Luigilla oli kausilta 2001-2002 useita sijoituksia 140 cm tasolta. Se myytiin Hollantiin josta sen matka jatkui Yhdysvaltoihin. Luigi menehtyi keväällä 2004 yllättäin sairauskohtaukseen.

Orange-End

Orange-End (Ahorn-Sit This One Out xx) eli Omppu hankittiin Sannalle tulevaisuuden varalle. Alunperin Ossi kokeili sitä, mutta tunsi olonsa liian isoksi sen selkään. Niinpä Sanna kiipesi kyytiin ja päätti ottaa hevosen.

Ompun ensimmäinen kausi Suomessa, 2002, toi hyviä ratoja Racing-sarjan 120- ja 130-luokissa. Pisteissä hevonen oli kokonaissarjan kolmas ja voitti ikäluokkansa finaalin.

Sittemmin se kuitenkin myytiin takaisin Hollantiin.

Kuva: "Kani"

Nellie

Latvialaista sukua oleva Nepsu (Guido- ) löytyi Eestistä ja ostettiin Suomeen sen huomattavan varovaisuuden vuoksi. Hevonen oli talven 2002-2003 sijoitettuna Eric van der Vleutenin talliin Hollantiin, jossa se jatkoi kilpailemista koko talven. Se palasi vielä hetkeksi takaisin Suomeen ja Sannalle, mutta on nyt lopullisesti myyty Hollantiin.

Utile

Utilen (Otto-Lukas, KWPN) kanssa Ossi nousi muutamassa kaudessa suoraan Suomen kärkeen. Kausien 1987-1990 aikana tamma toi tuolloin vielä nuorena ratsastajana kilpailleelle, kokemattomalle ratsastajalleen liudan uskomattomia menestyksiä. Näihin lukeutuvat mm. Suomen mestaruus, useita Grand Prix-osakilpailuvoittoja, PM-kultaa, hopeaa ja pronssia, GP-sarjan kokonaisvoitto, Finnderbyn viides sija...

Jos pitää paikkansa, että jokaisella ratsastajalla on uransa aikana yksi paras hevonen, oli se Ossille hollantilaistamma Utile.